sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Prototyypit






Sukkalangasta tehdyt harjoituskappaleet. Lopulliset pitää tehdä jostain vähemmän kutittavasta langasta. Työn alla on jo flip flopista liilat kämmekkäät tällä samalla ohjeella. Ko. langassa viehättää tietenkin sen kierrätysmateriaali ja se, ettei lankaan ole käytetty eläinperäistä ainesta. Puuvillalankojakin kävin hypistelemässä. Hanko-kierrätyspuuvillalanka saattaa päästä puikoille piankin.

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Hiljaista

Valmistuneiden tekeleiden määrä ei päätä huimaa. Maaliskuun kelit ja hiihtoloma veivät huomiota neulomisesta. Ja ompeluhommiakin on piisannut. Inspiraation iskiessä on mentävä sinne minne se vie. Jotain neulehommiakin kuitenkin aina tulee väkerrettyä: yksi musta pipo tuli valmiiksi. Ihan perus joustoneuletta, 3o, 2n. Ja tyttärelle aloitin neulomaan pitkää pipoa ensi talveksi. Pipolle on tavoitteena tulla pituutta n. 1 metri.En ole kovin pitkäjänteinen neuloja, mistä johtuen sukkaa ja lapasta isommat projektit tuppaavat jäämään telakalle. Tavoitteena kuitenkin saada mainittu pipo valmiiksi ensi talven lumille. Tai sitä seuraavan..

Puikoilla on myös kämmekkäät, joiden prototyyppi alkaa olla peukaloita vaille valmis. Lopullinen tuotos tulee erityyppisestä langasta. Nyt oli vain tarve saada aloitettua, kun löytyi vihdoinkin sopiva mallineule. Joudun ehkä vaihtamaan vähemmän karkeaan lankaan. Kämmekkäät on tarkoitus antaa lahjaksi ja tahdon niistä mahdollisimman pehmeät.

Semmoista täällä tänään.. koitan saada valmista että tulisi uusia kuviakin :)